Yhteystiedot

T:mi Heimani's
Heidi Westerlund
Lohjantie 106 a
09220 Sammatti
050-3016289

                        TUNNISTUSMERKINTÄ

TUNNISTUSMERKINTÄ PAKOLLISEKSI JALOSTUSKOIRILLE JA PENNUILLE 1..2008

Kennelliiton hallitus on päättänyt, että kaikkien jalostukseen käytettävien koirien ja rekisteröitävien pentujen on oltava tunnistusmerkittyjä 1.6.2008 lähtien. Tunnistusmerkintä on ollut pakollinen jo vuoden 2001 alusta Kennelliiton virallisiin näyttelyihin ja kokeisiin osallistuvilta koirilta.

 

Koirien tunnistusmerkintä tarkoittaa mikrosirumerkintää tai tatuointia. Koiran tunnistusmerkinnän on todettu helpottavan löydettyjen koirien tunnistamista ja omistajien löytymistä. Eli rotuun, ikään, kokoon katsomatta kaikki koirat ja kissat olisi hyvä tunnistusmerkityttää.

 

Tunnistusmerkinnän avulla voidaan näyttelyissä, kokeissa ja terveystutkimuksissa todeta, että esitetty koira on sama kuin rekisteritodistuksessa. Koiran on oltava tunnistusmerkitty ylittäessään eri maiden rajoja.

 

Kansainvälisen käytännön mukaisesti Kennelliitolla on tunnistusmerkintärekisteri FIX. FIX rekisteri on tarkoitettu koirille, joita ei ole merkitty Kennelliiton muihin rekistereihin.

Tunnistusmerkinnät voi suorittaa Eläinlääkärit tai Kennelliiton valtuuttamat Tunnistusmerkitsijät.

 

Hinnat, sisältävät ALV 22%:

- 1 koira 35€, mikäli koira on jo rekisteröity

- pentue sirutukset 20€ /koira rekisteröinnin yhteydessä

- matka korvaus 0,50€/km

 

Kennelliiton valtuuttama tunnistusmerkitsijä, mikrosirut

Heidi Niskanen, Sammatti 050-3016289

T:mi Heimani's